Syksy

Syksy. Sekaisin kostean sumuisia päiviä ja kuulasta auringonvaloa. Ja aivan liian aikaisin hiipivä pimeys. Aika kaivaa kynttilät kaapista.

Kaksi vanhaa, vanhaa varista
nuokkuu hiljaa pellon laidalla.
Ruskea on rinta kaisliston,
taivas harmaa. Sataa. Syksy on.
”Kurkikin jo lähti”, veljelleen
toinen virkkaa niinkuin itsekseen.
Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin
”niin maar; lähti”, sanoo takaisin.

Sitten vanhukset taas vaikenee.
Järven pintaan sade soittelee.
Sukii siivenselkää toisen pää.
Toinen joskus silmää siristää.
Höyheniin niskat kyyristyy.
Sataa. Hiljaista on. Hämärtyy
yli pellon mustan kynnöksen.
Tuntuu riihen tuoksu etäinen.

~Lauri Pohjanpää

Matka menneeseen

Tänä iltana piti ommella hääpukua. Kävi kuitenkin niin, että juutuin kolmeksi tunniksi sohvan nurkkaan lukemaan läpi vanhoja blogiposteja. Ei kaduta. Matkan varrelta löytyi monta ihanaa kirjoitusta, runollista ajatusta ja monta rakasta ihmistä. Mietin, löydänkö itseni viidenkymmenen vuoden päästä dementoituneena sairaalakapselista lukemassa näitä tekstejä jonkin virtuaalilaitteen avulla, ja yritän ymmärtää, mitä niitä kirjoittanut nuori nainen on halunnut sanoa.

Toisaalta, ei sillä ole väliä. Tunnelmalla on.

Nykyinen sosiaalisen median kattaus on jotenkin kovin erilainen. On kuin olisi saapunut maalaiskylästä suureen kaupunkiin, kasvottomaan ja sokkeloiseen. Valuuttaa on kauniiden sanojen sijasta visuaalisuus ja naseva huumori. Media is the message, sanoi joku teoreetikko ja eräs kuuluisa t-paitakin.

Uuden syksyn lupaus: lupaan parantaa tapani. Palan taas halusta kirjoittaa. Kirjoittaa kuin hullu, eikä pelätä mitään.

Lasik-leikkauksen lopputilinpäätös

Olen keskustellut ja viestitellyt ilokseni muutamankin ihmisen kanssa, jotka ovat löytäneet verkosta aiemmat postauksni lasik-leikkauksesta ja jotka ovat niistä ehkä saaneet lisää kannustinta leikkaukselle. Mahtavaa! Samassa yhteydessä tuli ilmi, että tosiaan viimeiset kuulumiset leikkauksen jälkeen taisivat jäädä kirjoittamatta, kun ei tätä blogia muutenkaan ole kovin aktiivisesti tullut päiviteltyä, harmillista kyllä.

Eli tällä hetkellä 1,5 vuotta leikkauksen jälkeen näkö on edelleen hyvä: puolivuotistarkastuksessa se todettiin paremmaksi kuin ennen leikkausta laseilla, ja sen kyllä erityisesti kirkkaalla säällä huomaakin. Auringossa silmät ovat siis todella tarkat!

Hämäränäkö on sen sijaan selvästi huonontunut. Se on parantunut kyllä hieman leikkauksen jälkeisestä tilanteesta, jolloin haloja ja starbursteja oli enemmän, mutta ei kuitenkaan ihan ”normaaliksi”. Erityisesti haittaa hämärällä se, että varsinkin oikeassa silmässä näkyy pientä haamukuvaa  ja molemmissa silmissä on jonkun verran haloefektiä kaikista kirkkaista valoista. Lisäksi käydessäni psykologian laitoksella koehenkilönä selvisi alkutesteissä, että kontrastin erottelukyky on silmissä nykyään niin heikko, että heille en kelvannut normaalinäköisestä.

Käytännössä noista ongelmista ei ole juuri haittaa normielämässä: huonosti valaistuissa tiloissa voi joutua menemään lähemmäs lukukohdetta (esimerkiksi museoissa taulun nimeä täytyy tihrustaa). Esimerkiksi leffateatterissa eikä kaupungillakaan muuten ole pimeään aikaan ongelmia, koska näytöt ovat yleensä niin kirkkaita, että silmä sopeutuu. Oma käsitykseni siis on, että tuo haamukuva ja osin halotkin johtuvat siitä, että suurilla miinuslukemilla myös leikkausalue on silmässä suurempi, ja pimeällä pupilli kasvaa niin isoksi, että se menee leikkausalueen reunamille ja valo taittuu oudosti. Tämän takia pupillin kokoa mittailtiin ennen leikkausta ja itselläni mentiin aika äärirajoilla.

Lisäksi kosteustippoja käytän jonkin verran edelleen, ja silmien kuivumisen huomaa erityisesti saunoessa ja lentokoneessa ym. kuivissa tiloissa. Tilanne on kuitenkin koko ajan parantunut eikä muita oireita ole ollut, eikä yhtäkään silmätulehdusta leikkauksen jälkeen. Leikkauksen jälkeisestä turvotuksesta ja särystä jäi kyllä sikäli ikävät muistot, että olen hyvin tyytyväinen ettei korjausleikkausta tarvittu kumpaankaan silmään. Todennäköisesti sitä ei olisi pystynyt tekemäänkään, sillä sarveiskalvon paksuudella on rajansa.

Summaten, en kyllä kadu vähän vertaa, että sijoitin leikkaukseen. Nuo kostutustipat ja hämäränäön haitat ovat aika pieniä vaivoja verrattuna jatkuvaan piilarirumbaan ja puolisokeuteen ilman laseja. Ja maailma on tavallaan ihan kaunis öisin parilla starburstilla koristettuna…

Joulupaon alla

Blogissa sataa lunta ja Helsinki on ihan lumen peitossa. Lento joulupakoon lähtee ensi viikon tiistai-iltana. Perinteisesti myös joulunalusaika on niin kiireinen, että ei oikein ehdi tehdä järkeviä suunnitelmia reissun eteen… Tällä kertaa töissä tilanne on kohtalaisen inhimillinen, mutta reissuun valmistautumista ei oikein auta se, että varaa menoa kaikkien iltojenkin ratoksi. No, enpä oikeastaan kuitenkaan urputa, sillä on eri kiva nähdä kaikkia mainioita ihmisiä! Kerrankos sitä pakkaa pakaasit yölläkin :)

Vaikka joulupako on tällä kertaa vain muutaman viikon mittainen, ehkäpä sitä silti voisi kaivaa vanhan Hintia-blogin naftaliinista ja päivitellä sinne joitakin kuulumisia reissun päältä. Ihan jo pelkästään siksi, että niiden lukeminen itsekseen myöhemmin on mahtavaa ajanvietettä. Alustava suunnitelma olisi löytää Elina Bangkokista ja käydä sitten ihmettelemässä etelän rantoja ja pohjoisen vuoria ja viidakoita. Eli vähän kiirettä pitänee sielläkin.

Eilen totuttauduin tulevaan lämpöön testaamalla hot joogaa. Ehkä vähän outoa touhua jumpata kuumassa huoneessa – vaikka eniten minussa taitaa vastustaa pieni puritaani astangajoogi. Tuskinpa se aurinko syöksyy radaltaan, vaikka sitä tervehtisikin vähän eri tavalla. Jostakin syystä viimeinen loppurentoutus toi hetkellisen flashbackin Kadermon vintiltä. Ehkä Thaimaastakin löytyy joku joogapiste, joka tuo mielenrauhaa.

Itsereflektio menneisyydestä

Eksyin eilen sattumalta lukemaan vanhoja (suorastaan ikivanhoja) posteja tämän blogin alkuajoilta. Kirjoittaminen on selvästi ollut melkoinen henkireikä, samoin kuin musiikki, jota on jatkuvasti lainailtu. En itsekään enää ymmärrä kaikkea, mitä viisi vuotta sitten olen tänne kryptannut, mutta erityisesti runojen ja lyyrikoiden kautta silloin vallinneet mielialat palaavat kyllä elävästi.

älä vanno mitään
on matka pitkä, voi käydä mitä vaan
tämä on kuin vieras paikka
voi olla, että eksyn elämään
tai voi olla, että tähän jään

~ Kotiteollisuus: Helvetistä itään

Viisi vuotta myöhemmin voisin todeta, että ilmeisesti en eksynyt vaan jäin – eikä aina tunnu enää niin vieraalta. Tavallaan tuntuu ylipäänsä vähemmän, koska tuohon tunnemyrskyyn on vaikea verrata mitään. Tuntuu kuitenkin eri tavalla, rauhallisemmin. Mikä on tietysti harmillista siksi, että ilmeisesti tunnemyrsky on tarvittava väline siihen, että tuollaisia tekstejä saa ulos itsestään. Nykyään pulppuaa vain lähdeviitteitä.

Tänä vuonna maailma heitti kuperkeikkaa, ja noustuani ylös kaikki on enemmän. Maailma ei ole koskaan ollut näin kaunis, näin äkkiä. (23.12.2005)

Ja oi yleisö! Luulen, että kaikki ihanat, kannustavat kommentoijani noilta kuukausilta ovat jo kadonneet lukijakunnasta, ja aika on ajanut ohi mediapoppoon blogihuumasta. Mutta suunnaton kiitos teille silti. On harmi, että olette nyt niin kaukana.

elämä on joenuoma leveämpi kaikkea
mitä voimme vajavaisin sanoinemme mainita
vesiensä paljous virtaa ruumiittemme läpi aina
sama kaipuu kantaa yli vuotten luoteiden

~CMX: Tähdet sylissään

Ajatuspuurolaatikko

Perustin viime kuussa digitaalisen pöytälaatikon. Ajatus oli siis avata blogi väitöskirjatyön taustaksi ja tueksi. Digitaalinen pöytälaatikko pysyy ehkä toistaiseksi jemmassa suuremmalta yleisöltä, mutta koin blogin käteväksi kanavaksi saada jäsenneltyä edes joitakin aiheeseen liittyviä ajatuksia. Jos vain maltan pitää aiheen lukkoon lyötynä…

Tai jäsennelty ajatus on ehkä melkoisen liikaa luvattu, oikeampi termi tässä vaiheessa olisi ehkä ajatuspuuro. Mutta ehkä, ehkä tästä rakentuu joku draaman kaari! Ohjaajaksi voisi sopia vaikka David Lynch.

Informaatioähky tuntuu niin konkreettiselta, että kuvittelen päästä nousevan höyryvanan.

Digitaalista aivopuuroa

Olin keväällä koekaniinina tutkimuksissa, jotka suoritettiin fMRI-tuubissa eli aivojen magneettikuvauslaitteessa. Sain sähköpostiin juuri digiversiot aivokuvista. Hui!

Toiveikkaalle sieluagnostikolle jotenkin karua nähdä suoraan naaman edessä omat aivot harmaana mössönä. Tekee elämästä jotenkin konkreettista ja biologista. Olen eläin, lihaa ja luuta ja harmaata massaa. Noissa poimuissako joku sielu asustaa?

Samaan aikaan kuvat tuntuvat niin henkilökohtaiselta, että en malta ladata niitä blogiin saatika facebookiin. Digitaalisuuden rajat ovat kallon rajat, tällä kertaa näin päin.

Aivopuuroista toisenlaisia ajatuksia tutkimushankkeen blogissa. Carrin kirja pisti kesällä ihan huolestumaan verkkoympäristön takia muuttuvista aivoista. Tästä eivät kuvat kerro, mutta itsensä tarkkailu sentään.

Retriittimaininkeja

Joogaretriitti aiheuttaa parempia mielialoja. Vietettiin heinä-elokuun vaihteessa kaksi viikkoa aivan ihanalla Kadermon saarella Hangon taustalla harjoittamassa astangajoogaa. Ja rentotumassa. Päivien aikataulu vakiintui ihanassa yksinkertaisudessaan noudattamaan kaavaa: yoga – eat – sleep – yoga – eat – sleep. Jossakin välissä vielä hetki lukemista, joka yleensä johtaa ennen pitkää vaiheeseen sleep.

En tiedä johtuiko onnellisuuden tunne enemmän joogasta, hyvästä kasviruoasta, saaristoilmasta vai ihanista kanssaretriittiläisistä, mutta useana iltana sitä vain istui rauhallisen tyytyväisenä saaren kahvilassa kardemummamaitolasinsa kanssa, kynttilänvalossa typeränä hymyillen. Pitää päästä kauemmas arjesta ja saada aivoparat pienemmälle vaihteelle, että näkee yksinkertaisten asioiden kauneuden.

Kaksiviikkoisen jälkeen uusista ystävistä erottiin aurinkoisella venelaiturilla kyynelehtien kuin teini-ikäiset leirikoulun jälkeen. Vaikka ikä oli vähiten merkityksellinen asia koko saarella (ja uusi esikuvani on ehkä kohta kolme kertaa itseäni vanhempi nainen, joka punnertaa kevyesti ja pistää nilkat niskan taakse tuosta vain).

Kuulostan luultavasti täysin hurahtaneelta, kun selitän retriittikokemuksista vapaaehtoisille kuuntelijoille. Tosiasia on, että en muista milloin olo olisi ollut yhtä tyyni ja onnellinen kuin Kadermossa ja myös sieltä palattua. Aikaa on yhtäkkiä enemmän, kaikki tuntuu syvemmin, kaikki on paremmin. Päivän parhaita hetkiä on joogaharjoitus ja tyhjä mieli.

Tiedän ainakin yhden asian, mitä teen myös ensi kesänä. I’ll just allow it to happen.

Kesä jatkuu, kesä.

Pitäisi ja pitäisi. Pitäisi lukea enemmän runoja, hankkia joku klassikkokirja. Toisinaan ne vangitsevat tunnelman juuri oikein.

Kaita polku kaivolta ovelle nurmettuu.
Ikkunan edessä
pystyyn kuivunut omenapuu. Reppu naulassa ovenpielessä, siinä linnunpesä.
Kun olen kuollut, kun olen kuollut.
Kesä jatkuu. Kesä.

Lauri Viita: Onni (katkelma)

Semppaa ja remppaa

Pientä hiljaiseloa blogissa aiheuttavat näköjään nämä paperideadlinet ja remontit. Elämä on viime aikoina noudattanut liian usein kaavaa töihin-velvollisuusmenoon-remontteeraamaan-alepaanjuuriennensulkemisaikaa. Onneksi ruokaa saa nykyään kaupasta yhteentoista asti. Onneksi myös remontti alkaa ehkä pikku hiljaa olla voiton puolella, on värikästä seinää ja viikonlopun jälkeen myös puhtaamman valkoista. Yllättävän paljon asioita sitä saa aikaiseksi itsekin, kun vaan ottaa kouraan jonkun mystisen laitteen ja senkun tekee.

Oviaukon isontaminen puukkosahalla oli ehkä vähän turhankin jännää, mutta vanha siporex-seinä mureni terän alla kuin näkkileipä ja leikkaussaumasta tuli tasoitekerroksien jälkeen suorastaan hulppean siisti! Jaa asuntoon samalla muutaman henkisen neliömetrin verran lisää avaruutta. Ja asunto on edelleen pystyssä. Seuraava jännempi vaihe on parketin asentaminen, mutta siinä ei varmaankaan voi mitään hajottaa lopullisesti sutiessa.

Hauskaa parisuhdekoettelua kyllä tämä remppaaminen myös: tehdessä tulee erilaiset työtavat esille todella selkeästi. Parempi puolisko suunnittelee, mittaa ja pohtii ja tekee tarkkaa työtä lopulta, meikäläinen sukuvikansa kanssa ennemminkin lähtee suoraan tekemään ja korjaa sitten, jos näyttää siltä, ettei onnistukaan. Olen siis klassinen ”käyttöohjeita ei lueta” -koulukunnan edustaja, ja se näkyy myös pensseli kourassa. Vielä kuitenkin hengissä, ehjinä ja sormuksissa!

Huomenna pääsee myymään sielunsa vaihteeksi Ikealle, Bauhaus alkaa olla jo aika nähty.