h1

Retriittimaininkeja

elokuu 29, 2010

Joogaretriitti aiheuttaa parempia mielialoja. Vietettiin heinä-elokuun vaihteessa kaksi viikkoa aivan ihanalla Kadermon saarella Hangon taustalla harjoittamassa astangajoogaa. Ja rentotumassa. Päivien aikataulu vakiintui ihanassa yksinkertaisudessaan noudattamaan kaavaa: yoga – eat – sleep – yoga – eat – sleep. Jossakin välissä vielä hetki lukemista, joka yleensä johtaa ennen pitkää vaiheeseen sleep.

En tiedä johtuiko onnellisuuden tunne enemmän joogasta, hyvästä kasviruoasta, saaristoilmasta vai ihanista kanssaretriittiläisistä, mutta useana iltana sitä vain istui rauhallisen tyytyväisenä saaren kahvilassa kardemummamaitolasinsa kanssa, kynttilänvalossa typeränä hymyillen. Pitää päästä kauemmas arjesta ja saada aivoparat pienemmälle vaihteelle, että näkee yksinkertaisten asioiden kauneuden.

Kaksiviikkoisen jälkeen uusista ystävistä erottiin aurinkoisella venelaiturilla kyynelehtien kuin teini-ikäiset leirikoulun jälkeen. Vaikka ikä oli vähiten merkityksellinen asia koko saarella (ja uusi esikuvani on ehkä kohta kolme kertaa itseäni vanhempi nainen, joka punnertaa kevyesti ja pistää nilkat niskan taakse tuosta vain).

Kuulostan luultavasti täysin hurahtaneelta, kun selitän retriittikokemuksista vapaaehtoisille kuuntelijoille. Tosiasia on, että en muista milloin olo olisi ollut yhtä tyyni ja onnellinen kuin Kadermossa ja myös sieltä palattua. Aikaa on yhtäkkiä enemmän, kaikki tuntuu syvemmin, kaikki on paremmin. Päivän parhaita hetkiä on joogaharjoitus ja tyhjä mieli.

Tiedän ainakin yhden asian, mitä teen myös ensi kesänä. I’ll just allow it to happen.

h1

Kesä jatkuu, kesä.

heinäkuu 2, 2010

Pitäisi ja pitäisi. Pitäisi lukea enemmän runoja, hankkia joku klassikkokirja. Toisinaan ne vangitsevat tunnelman juuri oikein.

Kaita polku kaivolta ovelle nurmettuu.
Ikkunan edessä
pystyyn kuivunut omenapuu. Reppu naulassa ovenpielessä, siinä linnunpesä.
Kun olen kuollut, kun olen kuollut.
Kesä jatkuu. Kesä.

Lauri Viita: Onni (katkelma)

h1

Semppaa ja remppaa

kesäkuu 4, 2010

Pientä hiljaiseloa blogissa aiheuttavat näköjään nämä paperideadlinet ja remontit. Elämä on viime aikoina noudattanut liian usein kaavaa töihin-velvollisuusmenoon-remontteeraamaan-alepaanjuuriennensulkemisaikaa. Onneksi ruokaa saa nykyään kaupasta yhteentoista asti. Onneksi myös remontti alkaa ehkä pikku hiljaa olla voiton puolella, on värikästä seinää ja viikonlopun jälkeen myös puhtaamman valkoista. Yllättävän paljon asioita sitä saa aikaiseksi itsekin, kun vaan ottaa kouraan jonkun mystisen laitteen ja senkun tekee.

Oviaukon isontaminen puukkosahalla oli ehkä vähän turhankin jännää, mutta vanha siporex-seinä mureni terän alla kuin näkkileipä ja leikkaussaumasta tuli tasoitekerroksien jälkeen suorastaan hulppean siisti! Jaa asuntoon samalla muutaman henkisen neliömetrin verran lisää avaruutta. Ja asunto on edelleen pystyssä. Seuraava jännempi vaihe on parketin asentaminen, mutta siinä ei varmaankaan voi mitään hajottaa lopullisesti sutiessa.

Hauskaa parisuhdekoettelua kyllä tämä remppaaminen myös: tehdessä tulee erilaiset työtavat esille todella selkeästi. Parempi puolisko suunnittelee, mittaa ja pohtii ja tekee tarkkaa työtä lopulta, meikäläinen sukuvikansa kanssa ennemminkin lähtee suoraan tekemään ja korjaa sitten, jos näyttää siltä, ettei onnistukaan. Olen siis klassinen ”käyttöohjeita ei lueta” -koulukunnan edustaja, ja se näkyy myös pensseli kourassa. Vielä kuitenkin hengissä, ehjinä ja sormuksissa!

Huomenna pääsee myymään sielunsa vaihteeksi Ikealle, Bauhaus alkaa olla jo aika nähty.

h1

Asuntomarkkinoilla

maaliskuu 11, 2010

Sattuneesta syystä viime aikoina on tullut seurattua asuntomarkkinointia – tosin seuraus päättyi onnelliseen alkukauppaan toissapäivänä. Tänä aikana Oikotie-palvelu ehti sopivasti uudistua igglo-ominaisuuksineen ja takkuilla välissä aika pahasti tästä johtuen. Muutos toi kyllä muassaan ihan käteviä ominaisuuksia, muun muassa tarkempia tietoja talosta ja ympäristöstä saataville. Vaikeuttaa ehkä sopivasti yrityksiä piilottaa tulevat putkiremonttionnelat.

Kuvailutekstien kielikuvista voi repiä jos jonninlaista huumoria. Tässä citykodissa on ihana asua!

Mutta eniten hämmentää ehkä se, että ilmoituksissa esiintyy mystinen määrä hävettävän huonoa kuvamateriaalia. Itse päädyimme ostamaan asunnon, jonka paraatikuvana oli esillä salamavalolla valaistu luminen puu (sen takana ehkä joku kerrostalorakennus). Meinasi jäädä huonojen kuvien vuoksi näyttö käymättä, mutta onneksi sentään ei. Jos huoneiden kuvia puuttuu, tulee väistämättä mielikuva siitä, että ko. huoneissa on jotain vialla eikä niitä haluta näyttää. Jotkut sen sijaan keksivät kuvata omituisia nurkkia tai esimerkiksi keittiön hellaa makrolla.

No, toinen ääripää ovat kalansilmäobjektiivilla napatut kuvat, jotka saavat minkä tahansa yksiönkopperon näyttämään todella tilavalta. Ennemmin kuitenkin näitä kuvia katselee kuin lähikuvia vessan rättipatterista tai rakeisia otoksia pimeästä makuuhuoneesta.

Eli nyt vähän markkinointia kehiin. Mitä jos…

  1. kuvaisitte sen asunnon
  2. mieluiten käyttämällä kunnon valokuvaajaa
  3. kuvaisitte kaikki sen huoneet järkevästä kulmasta
  4. ja mahdollisuuksien mukaan tietysti aurinkoisella säällä.

Tosin jälkikäteen ajateltuna pitäisi kai kiittää noita huonoja kuvia siitä, ettei näytöllä ollut kovin kummoista kilpailua :)

h1

Web as a platform

tammikuu 21, 2010

Ei oikeastaan haittaa menoa laisinkaan, ettei työkoneelle ole administrator-oikeuksia. Ohjelmia ei juuri tarvitse asentaa, sillä kaikki tarvittava löytyy verkosta. Firefoxiin saa Yoono-lisäosan, jolla voi seurata ja käyttää mm. Twitteriä ja GoogleTalkia. Tänään asensin vihdoin Zoteron, joka on Firefoxin lisäosana toimiva viitteidenhallintapalikka. Viitteitä voi tallentaa sinne automaattisesti mm. suoraan Google Scholarin hauista.

Käsitteen konseptointia varten tuli tarvetta graafiselle työkalulle. Delicioussin linkkitallennuksien kätköistä löytyi Dabbleboard, jolla voi suoraan selaimessa piirrellä käsitekarttoja ja flowchartteja. Palvelu tunnistaa tutut muodot automaattisesti, joten hiirellä vedetyn ympyrän ei tarvitse olla ihan ympyrä. Aiemmin on tullut käytettyä myös bubbl.us-palvelua, jolla voi piirtää ja jakaa käsitekarttoja.

Googlen kalenteria voi muuten käyttää Thunderbidin kautta, kun asentaa Lightning-lisäosan ja siihen Google-laajennuksen. Projektinhallintaan löytyy verkosta kymmenittäin työkaluja. Kuinkahan kauan tämä kaikki on vielä ilmaista?

Oikeastaan puoli ruokaa ja työn iloa on juuri se, että voi testailla erilaisia työkaluja. Vielä kun saisi ne myytyä lopulle tutkimusryhmälle, niin yhteistyöominaisuudetkin tulisivat kunnon hyötykäyttöön.

h1

Erilaista surua

tammikuu 11, 2010

Viikonloppuna oli isoäidin hautajaiset. Tilaisuus oli monella tapaa aika omituinen. Alkaen siitä, että kirkkoon kuulumattomana monet lohdutuksen sanat ja mollivoittoisena muistotilaisuudessa veisatut virret eivät laisinkaan tuo sitä lohdutusta, joita niiden ajatellaan synnyttävän.

Paikalla kasa sukulaisia, joista monia en ole nähnyt kymmeneen vuoteen tai osaa ehkä koskaan. Kaikki ottavat osaa suruun ja tulevat kirkon ovella jo vastaan kyyneleet silmissä. Itsestä tuntuu lähinnä, että kyyneleet tuli itkettyä jo kolme viikkoa sitten, kun suru-uutinen saavutti.

Pohdiskelin itse ennen surujuhlaa, olisinko lukenut edellisessä postissa esiintyvän runon muistotilaisuudessa. Päädyin kuitenkin siihen, ettei saattoväki olisi ymmärtänyt viestiä, jota sillä olisin tahtonut sanoa. Sitä, että mummot ovat pullantuoksuisia ja ylihuolehtivia ja harmaahapsisia, mutta sitä ennen he ovat olleet intohimoisia ihmisiä. Sitä, kuinka en osaa tilaisuudessa itkeä poistunutta isoäitiä – vaan sitä, kuinka surullista on, etten koskaan tuntenut sitä ihmistä, josta naapuritalon eläkeikäinen tytär pitää muistopuhetta. Sitä, kuinka kapeiksi, lapsellisiksi ja yksipuoleisiksi jäävät ne yhteiset muistot, joita tyttärentytär ehtii isoäidin kanssa luoda yhteisten vuosien aikana.

Vanha naapuri kertoi kymmenkunta vuotta sitten haastatelleensa isoäitiäni kotikylän mahdollista historiikkia varten. Ehkä nyt on ihan hyväksyttävää kysyä noita nauhoja kuunneltavaksi, sillä sellaisia tarinoita isovanhemmilta olisi pitänyt kuulla ja kysyä. Ei sillä ole väliä, minkälaiset perheet hoitokodin hoitajilla on tai että isolta tieltä kääntyessä piti muistaa näyttää vilkkua. Olivatkohan muistot vaikeita kertojallekin, vai luuliko hän, ettei jälkikasvua kiinnostaisi?

h1

Kaikki päättyy joskus

joulukuu 17, 2009

Kun mummot kuolevat,
heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää
ja joistakin mummoista tulee puita
ja ne humisevat lastenlastensa yllä
suojaavat heitä sateelta ja tuulelta
ja levittävät talvella oksansa
lumimajaksi heidän ylleen.
Mutta sitä ennen he olivat intohimoisia.

-Eeva Kilpi-