h1

Baarikulttuurijupinaa

helmikuu 8, 2009

Kävin viikonloppuna Hämeenlinnassa paitsi viettämässä polttaririemuja, myös muistuttamassa itseäni miksi baareihin ei kannattanut mennä.

Ensinnäkin Hämeenlinnassa yökerhoja on noin kaksi (en nyt kyllä ole ihan ajan tasalla ehkä), ja molempiin maksaa sisään lähestulkoon kympin. Suomen juhlaskenessä on pitkään raivostuttanut tapa kyniä baareihin sisäänpääsymaksua – joka onneksi alkaa nykyään ainakin Helsingissä kadota. Voisinpa vielä ihan mieluusti maksaakin sen 8 euroa jos saisin sitä vastaan vaikkapa drinkkilipukkeen. Baari saisi jokaiselta asiakkaalta jotain rahaa, joi tämä sitten tahi ei. Nyt kirskurihinta ovella lähinnä aiheuttaa pihistelyfiiliksen ja tiskillä tulee käytyä vähemmän jos laisinkaan.

Tällä reissulla eniten raivostutti joka tapauksessa epäammattimaisesti käyttäytyvä portsari, joka katsoi oikeudekseen tulla lasi kourassa nappaamaan meikälästä vyötäröltä kiinni ja pakottamaan loppuseurueen takaisin ovelle papereita näyttämään – kesti hetki tajuta, että kaveri edes oli ovimies, onneksi en ehtinyt reagoida läimäisemällä. Käytöksestä päätellen ko. työmies ei myöskään ollut ihan selvin päin hommaansa hoitamassa. Saamari sentään! Jos riehun tai käyttäydyn epäasiallisesti niin heittäkää toki pihalle, mutta sitä ennen ei tarvitse tulla koskemaan ja työntämään ja tytöttelemään.

Mikä logiikka siinä oikein on, että baarin ovella pitää olla joku apinamaisen törkeästi käyttäytyvä, peruskohteliaisuudesta piittamaaton korsto, jolla on oikeus kohdella asiakkaita ihan miten sattuu? Eikä paljon parempaa palvelua yleensä tule myöskään narikasta tahi baaritiskiltä.

Kun sisällä musiikkitarjonta vielä on enimmäkseen Waldo’s Peoplen euroviisuhitin kaltaistaa kuraa, voisin julistaa yökerhottoman kevään ellen elämää ja keskittyä viihteellä kaljakuppiloihin tai klubeilla tanssimiseen. Grr.

Edit: mainittakoon nyt vielä verkkomaineen hengessä, että kyseessä on keskustassa sijaitseva yökerho/ravintola Sirkus.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: