h1

Taas nurkissa lymyää

marraskuu 26, 2008

Tukiskuoriaisia. Tällä kertaa tosin töissä ja oikeastaan enimmäkseen sermien alla. Eikä ihan muutamaa, vaan kymmenittäin toukanjämiä ja nelisen aikuista, muutama myös elossa. Raivostuttaa. Paha nyt sitten sanoa, ovatko ne alkujaan täältä TKK:lta tulleet myös kotikaappeihin piileksimään vai onko niitä vanhassa kerrostalossa ihan luonnostaan – mikä on toki ihan todennäköistä. Entinen työkaveri kuitenkin muisteli joku vuosi sitten jo kertaalleen niitä täällä nähneensä.

Silloin edellisellä kerralla valitus ei auttanut, mutta nyt turvallisuuspiällikkö mikälie lupasi oitis tilata myrkytyksen. Saman tien voisivat myös harkita esim. siivousta. En ole kertaakaan yli kahden vuoden aikana nähnyt täällä imuroitavan, ja sen kyllä huomaa nurkissa ja huonekalujen alla. Kummakos jos noissa pölykasoissa viihtyy toukka jos toinenkin.

Ei kai auta muu kuin varmuuden vuoksi käydä taas kotonakin vaatekaapit läpi.

Meanwhile yritän taas totuttautua talveen. En ole vielä umpivarmasti onnistunut selvittämään talvikenkien olinpaikkoja enkä muutenkaan oikein osaa suhtautua talvivarustautumiseen. Ehkä ei tarvitsekaan, kun viikonlopuksi luvattiin taas 5 astetta ja ehkä jopa aurinkoa.

Advertisements

One comment

  1. Töölön kämpässä noita oli ja muuton yhteydessä tuli tehtyä aikamoista toukkatuhoa. Onneksi ne ei koskaan näyttäneet löytävän vaatekaappiin, kun viihtyivät niin hyvin kissan kiipeilypuissa. Tässä kämpässä ei oo tullut vastaan yhtään ja luulen, ettei tulekaan.



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: