h1

Haalistuneet valokuvat

maaliskuu 28, 2006

Kummallista, miten asiat menettävät merkitystään. Hyllyssäni on neljä isoa albumillista valokuvia, elämästäni noin vuosilta 1998-2003. Sen jälkeen taisi alkaa digitaaliaika.

Joskus ajattelin, että tulipalon sattuessa nuo kuvat olisivat yksi sellainen esine, jonka yrittäisin taatusti pelastaa mukaani. Eilen ymmärsin, että enää en tekisi sitä. En silti sanoisi, että valokuvien edustamat asiat ovat kokonaan menettäneet merkityksensä. Prioriteettien sijasta kyse on ehkä enemmänkin jonkinlaisesta kasvamisesta. Arvostuksia voi sitoa muihinkin kuin tavaroihin. Vaikka kuvat katoaisivat, muistot ovat jossakin muualla.

Myönnän kyllä, että tietokoneen yrittäisin kantaa mukaan jos jotakin täytyisi yrittää pelastaa. Aika paljon elämää mahtuu 20 gigaan – vaikka alkaakin käydä niin pieneksi, että harkitsen lisätilan hankkimista.

Mistä lie siirtymäriitistä nyt on kysymys, mutta taidan kuitenkin muuttaa kuvat lapsuudenkotiini muiden muistojen joukkoon.

Esseistinen olo. Onneksi; vallan semioottinen essee syntyy taustalla paraikaa.

Mainokset

3 kommenttia

  1. Esseenkirjoitus inspiroi myös kotisivuremppaan, huomaan. Kivempi kyl näin.

    Assosiaatio ulkonäöstä:


  2. Katie Melua. Koitappa sitä :). Miika imutteli sitä ja sanon vain että Wau :).


  3. Oot eka hitti Googlessa sanoilla ”little Salla”. Hahaa!



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: