h1

Hautuumaa

joulukuu 25, 2005

Hautausmaa oli täynnä unohdettuja ihmisiä ja kynttilöitä, molemmat talvi-illan syleilevässä pimeydessä. Sukulaisten hautoja kauniissa maisemassa on useita, mutta ainoa pysäyttävä hauta on ystäväni isän. Kaikista hautojen asukeista tunsin oikeastaan vain yhden. Läheisimpään vainajaan, isoisääni, en ehtinyt ikinä tutustua. Kynttilä on vain pieni ele paikalla, jossa menneistä sieluista ei ole enää jälkeäkään. Muutama kasa luita mullan syvyydessä ja konkreettinen kivi, jolle osoittaa hyvän joulun toivotukset.

Siitä huolimatta tahtoisin vaeltaa pienelle pyhiinvaellusretkelle toisen isoäitini haudalle Helsingissä. En koskaan ehtinyt tavata 1960-luvulla kuollutta taiteilijasielua. Jostain syystä olen varma, että olisimme tulleet hyvin toimeen.

Minussa palaa taas pohjaton kirjoittamisen palo.

Advertisements

One comment

  1. Tiedän sen kirjoittamisen palon. Taitaa syntyä Hämeessä?

    Meidän haudoilla käynti ei ollut noin tunnelmallinen. Sisko laattasi muistolehdolle kahden päivän joulujännityksen.



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: