h1

taivaankappaleet

elokuu 17, 2005

Tänä iltana yksi elämäni hienoimmista kuutamoista tuijotti takaisin meren ylitse. Pohdin, josko sen katse olisi arvottava, mutta se ei oikeastaan tainut välittää minusta. Kelmeänoranssissa valossaan olin yhdentekevä, tai sitten kelpasin sellaisenaan. Ei minusta haittakaan ollut.

Nyt, kun olen heittämässä aurinkoa meren ylitse, vajoamaan horisontin taa, onkin ehkä aika kuun palata. Tähdet, tähdet. Teitä odottaen. Luoksenne tahtoisin pois. Rakentaamaansa mereen on niin helppo hukuttautua, mutta tuuli tyyntyy yöksi. Sitten on hiljaista, ei ketään missään. Silloin on pakko kuunnella ajatuksiaan, vaikka ei tahtoisi. Jos hyppäisi tyyneen pintaan heijastuvaan pilveen, ympäröisikö se joka puolelta pehmeällä udulla? Tosiasiassa sekin taitaa olla vain heijastus. Oikeat pilvet ovat niin kaukana, ettei niihin yllä.

Päivä opetti, että ruumiinosia voi ostaa pimeästä pörssistä. Toivottavasti myös uusia sydämiä.

Advertisements

2 kommenttia

  1. Sydämiä voi ostaa pimeästi…

    Mutta toisaalta ne on toisten sydämiä, voiko niitä montakertaa kierrättää?


  2. Uutta sydäntä ei tarvita; omastakin saa palaset kokoamalla entistä ehomman – erilaisen mutta silti omanlaisen :)



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: