h1

muistijälkiä

heinäkuu 18, 2005

Näin unta, luulen. Kätesi olallani, hengitys niskassani, syleilevä yö. Kyynel vapaudelle ja toinen tuskalle, jota silti tuntee. Yritin irroittaa, mutta ehkä sekin jäi kadonneeseen päivään. Aamulla yö oli kadonnut. Järvenselällä käyvä tuuli puhalsi viimeisetkin surulliset ajatukset taustalle. Kipu oli enää painava haava rinnassa, joka tuntui omalta ja oikealta.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: