h1

tyhjyys

tammikuu 30, 2005

sanattomuus, tunnettomuus, yllättävä yksinäisyys. viha, inho ja pieni kaipaus. päättämättömyyden ongelma. ajatellako itseään vai muita? koska saa hajota pieniksi palasiksi, tuulen vietäväksi, keveänä ja helppona? unohtaa –

jos yrittäisin puhua vain sanoja
käsiin jäänyt kosketuksen paloja
täytyy luopua, ajatella uudelleen
itsensä ja muut

klo 18.08
Sitä paitsi… viikkasin yksin lakanan. Ehkä osaan tehdä muutakin.

Mainokset

2 kommenttia

  1. miksi tuntea itseinhoa siitä, ettei ajattelekaan joka hetki, tiettynä hetkenä, nyt, toista ihmistä? itseinho purkautuu sitten ehkä ansaitsemattomastikin siihen toiseen, mikäkös ärsyttää vielä enemmän.

    enminä tiedä. haluan datan tunnesirun, jonka tiukan paikan tullen voi kytkeä pois päältä.

    lakanan yksin viikkaus on mystiikkaa. etenkin jos ympärillä hyörii se toinen.


  2. I so know what you mean. Hajoaminen on jees, mutta kaikessa on itse asiassa jonkun kauniin alku. Eikä mikään loppu itse asiassa ole loppu ollenkaan, koukkaus, muutos, save game, whatever.

    Elämässä tekoja harvemmin katuu, tekemättä jättämisiä varmasti. Ratkaisujen jälkeen niiden kanssa on helpompi elää, vaikka käytännön maailma tarjoaakin koko tukun haasteita.

    ”Everything begins somewhere, although many physicist disagree.”



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: