Juhannusta vietettiin Pohjois-Karjassa sateisin tunnelmin. Vaikka paikka oli hieno ja ihmiset mukavia ja aattoillaksi löytyi nuotio, kitara ja yhteislaulua, jäi päällimmäiseksi vähän ankea fiilis. Oma juhannus sujuivat aika diplomatian merkeissä.
Vaikka etukäteen oli odotettavissa että niin käy, oli silti hämmentävää kuinka pahasti lapsellisten ja lapsettomien juhannuksen vietto törmäsi. Tässä tapauksessa olisi ehkä vaadittu molemmilta osapuolilta vähän joustoa ja parempaa asennetta – luulenpa, että keskeisenä kiistakapulana tietämättään ollut puolivuotias neiti oli juhannukseen ihan tyytyväinen ja päiväunetkin menivät mallilleen, vaikka monta outoa tyyppiä joutuikin kohtaamaan.
Lähtökohtaisesti on vähän ankeaa, jos ollaan sitä mieltä, ettei remujuhannusta ja lapsiperheitä kerta kaikkiaan voi yhdistää millään kultaisella keskitiellä. Lupaa hyvää ihmissuhteille ja kaveriporukoille, kun pikku hiljaa alkaa yksi jos toinenkin lisääntymään. Vaikka helppohan se on toki sanoa, kun ei ole yhtä ruokittavaa taaperoa jatkuvasti huollettavana.
Onneksi eilinen mahanihmettelyilta antoi kuitenkin toisenlaista osviittaa ja parempaa asennetta. Vauvat, kissat ja koirat mukaan ja menoksi.
