Erilaisia graafisia näkökulmia

Töissä on ollut meneillään logon suunnitteluprosessi matematiikka-aiheiselle sivustolle. Työryhmä matemaatikkoja katselee logoasiaa selvästi eri vinkkelistä kuin minä itse.

Ensimmäinen graafikon ehdotus logosta oli lennokkaan näköinen sovellus eräästä matemaattisesta käyrästä. Käyrän viivan muodostivat piin desimaalit, ja logon ilme oli varsin tyylikäs.

No, käyrä piti laittaa kiinni, koska |a-b| = 1 ja vielä parametrien piti olla suurempi kuin viisi. Ahaa. Pii ei myöskään käynyt, koska se on ilmeisesti liian vanha juttu jo. Seuraavalla iterointikierroksella koko logo piti myös kääntää pystyyn, koska sen matemaattinen merkitys ei muuten hahmotu. Pii muuttui neperin luvuksi.

Ehkä sivustoa käyttävät matemaatikot ovat tyytyväisiä heille hyvin viestivään logoon, mutta hittolainen kun se ensimmäinen versio oli paljon tasapainoisempi ja kauniimpi. Ei se matematiikka aina ole automaattisesti kaunista.

Paha sanoa vastaan, kun matemaatikko ilmoittaa nähneensä tämän graafisen totuuden oskiloskoopissa. Mikähän värkki se edes on?

Taas nurkissa lymyää

Tukiskuoriaisia. Tällä kertaa tosin töissä ja oikeastaan enimmäkseen sermien alla. Eikä ihan muutamaa, vaan kymmenittäin toukanjämiä ja nelisen aikuista, muutama myös elossa. Raivostuttaa. Paha nyt sitten sanoa, ovatko ne alkujaan täältä TKK:lta tulleet myös kotikaappeihin piileksimään vai onko niitä vanhassa kerrostalossa ihan luonnostaan – mikä on toki ihan todennäköistä. Entinen työkaveri kuitenkin muisteli joku vuosi sitten jo kertaalleen niitä täällä nähneensä.

Silloin edellisellä kerralla valitus ei auttanut, mutta nyt turvallisuuspiällikkö mikälie lupasi oitis tilata myrkytyksen. Saman tien voisivat myös harkita esim. siivousta. En ole kertaakaan yli kahden vuoden aikana nähnyt täällä imuroitavan, ja sen kyllä huomaa nurkissa ja huonekalujen alla. Kummakos jos noissa pölykasoissa viihtyy toukka jos toinenkin.

Ei kai auta muu kuin varmuuden vuoksi käydä taas kotonakin vaatekaapit läpi.

Meanwhile yritän taas totuttautua talveen. En ole vielä umpivarmasti onnistunut selvittämään talvikenkien olinpaikkoja enkä muutenkaan oikein osaa suhtautua talvivarustautumiseen. Ehkä ei tarvitsekaan, kun viikonlopuksi luvattiin taas 5 astetta ja ehkä jopa aurinkoa.

Suonensisäistä tautia

Kävin piikillä YTHS:llä. Olkapäähän vähän lisää japanin aivokuumetta tulevaa Intian reissua varten. Rokotus meni vähän hätävaran piikkiin, kun suosituksien mukaan oli siinä ja siinä oliko sille tosiaan tarvetta. Varaudunpa varoiksi kuitenkin tulevaisuutta varten, sillä nyt suojan pitäisi olla taas muutaman vuoden kunnossa tällä tehosteella.

Näitä rokotusjuttuja selvitettäessä tuli myös ilmi, että Helsingin kaupungin asukit eivät enää saa julkisella puolella matkailijarokotuksia. Rokotteesta toki maksetaan hinta YTHS:llä ja yksityiselläkin, mutta ilmaista piikityspalvelua ei siis julkiselta enää saa. Tuntuu vähän oudolta, koska luulisi piikityksen käyvän yhteiskunnalle kuitenkin halvemmaksi kuin muutaman trooppisen taudin tuominen tuliaisena Suomeen.

YTHS:n terveydenhoitaja kuitenkin totesi, että hänellä menee nykyisin puolet työajasta matkailijarokotteiden antamiseen. Näillä luvuilla kaupungin päätös alkaa kuulostaa jo vähän ymmärrettävämmältä. Kallista pietiä tietysti, kun yksi laaki on yksityisellä 100 euron luokkaa lääkärin- ja sairaanhoitajanpalkkioineen.

Malarialääkettä ei Intiaan matkaaville myönnetty, ellei ole menossa Pohjois-Goalle. Ehkä ihan hyvä, säästyypä helioparia vahvemmilta pillereiltä. Pitää vain muistaa varoa hyttysiä viimeiseen asti. Tänään olisi tarkoitus käydä plokkaamassa pieneen tilaan menevä kahden hengen hyttysverkko vanhojen romiskojen tilalle.

Työmatkakäpinää

Työmatka yleisesti ottaen aiheuttaa kosmista vitutusta. Tänään hyvin kerätty alkuharmitus keskeytyi, kun vaunun ovesta paukkasi sisään sirkustirehtööripukuun pukeutunut mies ja julisti HKL:n tekevän mielialatutkimusta metrossa aamuisin. “Väittävät, että täällä mökötetään työmatkalla, mutta eihän tämä nyt näyttäisi pitävän ollenkaan paikkansa.” Ja sitten hieman aariaa ja siirtymä seuraavaan vaunuun.

Hmm? Perussuomalaisittain tulee tietysti ensimmäisenä mieleen, että joku sekopää jälleen tumppaa metroon metelöimään aamuruuhkan keskelle. Komea asu ja ääni sillä kuitenkin oli sekopääksi. Yritin etsiä HKL:n sivuilta tietoa mahdollisesta kampanjasta, mutta ei tärpännyt. Tiedä häntä.

Työmatkalla joka tapauksessa kulminoituu työelämäangsti tiivistii yhteen pisteeseen. Juttelin juuri viikonloppuna kaverin kanssa valmistumisen jälkeisestä ahdistuksesta, jonka hän totesi kestäneen jo kaksi vuotta. Ja samat fiilikset: ei tunnu elämisen arvoiselta, että tästä hamaan ikuisuuteen painetaan töitä viis päivää viikossa kahdeksasta neljään, vähintään, ja välillä tuijotetaan kellokorttia. Eläkettä odotellessa, ja sitähän tämä sukupolvi luultavasti saakin odotella. Pitäisi keksiä joku plan b.

Voisi esimerkiksi aloittaa keksimällä, mitä oikeasti haluaa tehdä työkseen ja sitten hankkimalla oikeasti mielenkiintoisen työn, johon ei liity kellokorttia.

Ruotsalainen ihme

Marraskuun sateisen sunnuntain kunniaksi käytiin eilen Ikeassa. Retkelle oli myös tarkoitusperä: toistamiseen seinältä romahtanut eteisen naulakko pakotti keksimään jonkun vaihtoehtoratkaisun takkinarikaksi. Ikea ei pettänyt ja tarjosi katon ja seinän välille pystytettäviin pylväisiin perustuvan Stolmen-säilytysjärjestelmän. Hur fint! Ingenting på väggen!

No, toimiihan se, on vaan aika, ehh, ikea tai ehkä jopa susiruma.

Eniten haluaisin kuitenkin huvittua siitä, että kahden tolpan, ripustustangon ja hyllylevyn jäljiltä asunnossa lojuu seitsemän kuusiokoloavainta, kaksi lelujakoavainta ja kymmenkunta ylimääräistä muoviasiaa. Ruotsin ihme, voisiko nuo tuikitarpeettomat työkalut antaa vaikka kassakuitin yhteydessä, kun yksikin riittäisi jos ei kotona satu olemaan?