Kirkasta valoa, kiitos

Kellot siirtyivät talviaikaan. Senkö kunniaksi lie, kello on nyt viisi ja ulkona on jo melkoisen pimeää. Kerrassaan masentavaa. Elän valosta, siksi olen alkanut harkita kirkasvalolampun hankkimista. Ehkä se olisi vain varsin kallis sijoitus ja varmaan myös huono korvike auringonvalolle, tiedä häntä. Metromainoksissa myös teknologiajätin sarastuslamppu houkuttelee minua joka aamu. Heräisikö virkeämpänä jos heräisi asteittaiseen valoon, joka “tarkasti imitoi auringonnousua”? Tällä hetkellä syksyiset työaamut ovat kyllä niin ankeita, että mikä tahansa helpotus niihin kelpaisi.

Isona voisi hankkia vaikka työn, jossa työajat ovat omavalintaisen epäsäännölliset niin, että ei tarvitse valoisaan aikaan tehdä töitä jos ei tunnu siltä? Voisinpa ruveta pöytälaatikkotutkijaksi.

Helminauha

Sain perintönä isoäitini helminauhan. Äidilleni se oli annettu pidettäväksi hääpäivänä. Korun alkuperäinen omistaja oli silloin jo kuollut. Yksi helmistä on myös kuollut; kultasepän mielestä se oli syytä jättää koruun muistuttamaan aitoudesta. Samainen seppä opasti myös, että korua tulisi käyttää säännöllisesti lähellä ihon lämpöä, esimerkiksi yöpaidan alla.

Historian siivet havisevat. Jostakin syystä tuntuu hienommalta kantaa korua, jolla on historia. Mukana minulle tuntemattomaksi jäänyt isoäiti, ehkä ripaus rakkaustarinaa jostakin kaukaa.

Hullut matkapäivät

Aamu Hullujen päivien lentojonossa oli huvittava kokemus, aika tapahtumaköyhä kuitenkin. Seitsemältä Tapiolassa oli oven takana jo viitisenkymmentä henkeä. Jonotusnumeroiden jaon jälkeen Nescafe-tyttö jakoi ilmaista kaffetta. Sisääntulijoiden ilmeet olivat näkemisen arvoisia. Naapurimummo oli ajattelut olevansa ensimmäinen vähän ennen seitsemää, ja oli varautunut lapasia myöten ulkona odotteluun.

Päästin nettijonoon numerolle 15 ja koneelle siis siinä kymmentä yli kahdeksan. Ei kuitenkaan auttanut – sopivia lentopäiviä ei ollut tarjolla, mikä oli ehkä arvattavissa, kun haarukka oli aika pieni. Nyt ei auta kun jäädä kyttäämään tulevia tarjouksia, sillä jos ei käteen muuta jäänyt niin ainakin turkasen kova matkakuume. 449 euron lentoja Mumbaihin ei taida irrota kyllä muualta…

Lohdutuksena mukaan tarttui moccakahvia ja pikapuuroa. Eivät taida vaan riittää jouluun asti.

Syksyn ärsytyksiä

Harva asia ärsyttää yhtä paljon kuin makkaralle valuvat sukat. Nilkkaa pitkin ylöspäin kiipivät saappaan pohjalliset pääsevät kyllä lähelle. Mutta kun saappaat ovat aika tärkeät tällaisina sadepäivinä. Kun raekuuroa on ihan mukava ihmetellä TKK:n ikkunasta yhdessä vastapäisen siiven toimistoväen kanssa, nenä lasissa. Sen sijaan se, että bussi kusee taskuun ei hirmuisesti huvita.

Ovatko ne kirkasväriset, vaahteranlehtiset puutarhasyksyt menneet sinne samaan paikkaan kuin talvet, jolloin lunta oli polveen asti?

Piiloblogi

Sähköpostin lähtiessä näytettävä animaatio on (ainakin TKK:n palvelimilla) tuskaisen hidas, ja tuo mieleen elokuvien hakkerointikohtauksia.

Kuinkahan johdonmukaisesti ja helposti minut löytää verkosta? Googlen kuvahaun vanha soturiprinsessa kuva on kadonnut jo verkon hautuumaalle. Sen sijaan Jaiku nostaan päätään – mutta ei syrjäytä vanhoja larppikuvakavalkaadeja vuodelta keppi ja kivi. Hauskaa, että tämä blogi pysyy kuitenkin suhteellisen piilossa.

Ehkä tavallaan onkin hyvä, että hamassa tulevaisuudessa häämöttävän valmistumisen johdosta tästäkin blogista joskus aika jättää. Sitten voisi olla aika perustaa jotakin asiallisempaa ja julkisempaa. Jostakin syystä näistä pienistä asioista on tullut kovin henkilökohtaisia ja kryptisiä eikä missään nimessä julkaisukelpoisia. Siinä mielessä Jaiku on tarjonnut mukavan uuden kanavan pohdiskeluille.