Arkisto kesäkuu, 2007

h1

Nysse ois niinku loppu

kesäkuu 28, 2007

Jukoliste, saavutettu päätepiste!

Kuulostaa eräänlaiselta ideaalimaailmalta, jossa on enemmän vapaa-aikaa ja töiden tekeminen onnistuu huomattavasti sutjakkaammin. Samalla katoaisi kuitenkin aika monta kätevää tapaa olla yhteydessä ystäviin ja etsiä tietoja. Sitä vaihtoehtoista maailma, niin, entisiä aikoja. Stockan kellon alla on yhä väkeä, mutta lyhyemmällä varotusajalla.

Toivottavasti tuolta löytyy kuitenkin pois.

Lomaa odotellessa matkakuumetta riittää muillekin jaettavaksi. Vaikka kuulemma inkatrail ja makku pikku saattavat ollakin nuuksio trail ja tikku nekku.

h1

Jobbajobbajobbaa

kesäkuu 26, 2007

Taloyhtiön kellarista löytyi salainen luola. Menneisyyttä henkiville seinille oli niitattu vanhoja humppamainoksia 70-luvulta ja parhaita otoksia 60-lukulaisista tyttökalentereista. Kerrassaan loistava bilehuoneisto, vain jääkaappia vailla. Kohta ullakkoremontti ja sitä edeltävä kellarikomeroremontti jyrää alleen koko salakapakan. Melkoinen väestönsuoja.

Juhannus var jättetrevligt i Mariehamn. Naapurin ruotsalaisteinit ja isin vahvari-Dodge saivat vähän hermostumaan ensimmäisenä yönä, mutta juhannusta vasten meno hiljeni. Keskellä yötä juhannussalolla oli hiljaista, ja aamun saa parhaiten käyntiin Lilla Holmenin ranskalaisella crepesillä. Banaania ja pähkinävoita ja ikävä Intiaan.

h1

Taikakämppä

kesäkuu 6, 2007

Elämä on yhtä Ikeaa. Pakettiautoa, bussia, raitiovaunua ja liian pitkiä paketteja. Ja sitten kun pääsee kotiin asti, tajuaa, että pöydän jalat unohtuivat. Ei auta kuin lähteä vielä kerran muovi-ihmemaahan.

Mutta kalusteet kohta kasassa, ja taikakämppä on yhtä ylimääräistä sohvaa, paria ylimääräistä hyllyä ja keittiön pöytää ja lipastoa vaille valmis. Jos joku haluaa siis ostaa hyvän sohvan, täältä pesee.

En muuta enää ikinä -fiilis hälvenee onneksi kuukausien kuluessa… Sörnäinen, here we go. Vielä kun metro olisi normiajassa.