Perjantaitunnelmia

Hassu paikka, tämä Teknillinen korkeakoulu. Kampuksella vaeltava väki on kovin massaa, samanlaista keskenään. Minnehän kaikkia noita diplomi-insinöörejä vielä tarvitaan?

Eilen raahasivat vielä kampusriehassaan tänne mm. lentokoneen ja hevosen. Tänään hevosesta oli jäljellä vain kasa lantaa ja heinäpaalin jämät.

Kahvilan kahvi on laihaa, mutta siihen on tyydyttävä, sillä 50-luvun Siemens-kaappi sanoi itsensä irti eilen. Juuri nyt sekin auttaa kyllä pitämään silmiä auki. Onneksi tulee viikonloppu. Saa ihan virallisesti olla saamatta mitään aikaan.

Ja vielä niistä sukista

Sen verran, että kesä on tosiaankin ohi, sukat jalassa ja nilkat ovat asiasta suloisesti eri mieltä. Sukat kutittavat tai putoavat ja painavat kuvioita. Ääh.

Mitä en tänään ymmärtänyt

Kummallista, että työsähköposti pysyy aisoissa, mutta kotona Thunderbird tursuaa Inboxista alikansioihin. En viitsi edes kertoa, montako megaa maileja sieltä löytyy yhteensä.

Kummallista sekin, että kotona tavarat ovat pitkin lattiaa ja pölyä kerääntyy, mutta työpöytä siivoutuu aina päivän päätteeksi. Voihan mysteeri.

Kummallista, että vanhemmiten käsiala näköjään muuttuu jatkuvasti epäselvemmäksi. Näppäimistöllä sentään jaksaa korjata kirjoitusvirheet.

Etäisyyksiä ja hautajaisia

Jos saisit tekstiviestin tulla huomenna “Aleksisk.n kadulla kiimal. ravintolaan”, menisitkö? Herättää vähän epäilyksiä, vaikka seura onkin tyystin tiedossa.

Melquiades Estrada haudattiin tänään kolmesti, ja lopputuloksena jäi hymy kareilemaan huulille. Oudolla tavalla outo ja hyvä elokuva.

Tänään on taas liikaa etäisyyksiä, mutta onneksi tarpeeksi viestejä.

Puuhh

Minkähän takia sitä tekee koko ajan valtavan määrän asioita, joita tekee siksi, että on pakko? Jos tekisi ihan mitä haluaa, olisi tänään bussista töiden jälkeen jäänyt suoraan Lauttasaareen. Niin mukavan lähellä, rauhallista, hiljaista. Mutta ei; terveisiä Arabianrannasta nyt kuitenkin.

Työ ja työkaverit vaikuttavat mukavalta. Olkoonkin, että atk-lupien ja kulkulupien tekemisessä kestää perinteisesti puoli viikkoa ja fuksit tukkivat lähimmän ruokalan. Huomensitparemmallaonnella. 29 tuntia viikossa ei kuulosta ollenkaan niin pahalta, kuin neljä päivää. Jee.

Tunteellinen siili

Aloitan päivän etukäteen tosiasioiden pakottamana. Hassua, miten vuodessa voi ystävystyä kovin sellaisen työkaverin kanssa, joka on itseäni neljäkymmentä vuotta vanhempi. Tuli juuri mummoksi! Miettii, uskaltaisiko antaa itsensä rakastua! Helvettiäkö niitä vuosia laskemaan?

Mukava jatkaa, mutta tulee kuitenkin ikävä.

Siirtymiä

Tänä aamuna oli yllättävän hankalaa herätä. Ruoantähteet muistuttavat viikonlopusta. Liikenne takkuilee, ja Kalliossa on parturi, jonka nimi on “Hei hei, Tukka”. En taida kokeilla.

Yliopiston lukuvuoden avajaiset ovat tänään. Jokin siirtymä on meneillään, sillä tapahtuma tuntuu kovin kaukaiselta – tai oikeastaan sitä katsoo aidan toiselta puolelta jo. Kiinnostuneena yliopistolaisena, työntekijänä. Surullista, mutta kovin luonnollista. Tuntuu oikealta olla juuri näin.

Viikonlopun kahdet läksiäiset kertoivat lisää siirtymistä. Kaksi ystävää on lähdössä Britteihin, itse asiassa useampikin. Toiset puoleksi vuodeksi, yksi ehkä loppuiäkseen. Tällaiset tapahtumat saavat ainakin itse lähtijät puhumaan kummallisia. Ja juhlimaan kuin viimeistä päivää. Silmätulehdukseni oli valitettavasti eri mieltä, ja Long Island Ice Teat oli jätettävä välistä.

Onneksi ainakin sunnuntai oli hyödykäs päivä. Rakensin pingviinin! Tuloksesta voi ainakin sanoa sen, että onneksi en ryhtynyt lastentarhantädiksi.

Hulluutta

Irtisanouduin. Olipa outoa. Mutta uusi työ odottaa. Hullun lopullinen olo, vaikka irtautuminen monesta asiasta tuntuu kovin hyvältä. Aikuistuttaa, ihan.