trr!

Täpinät! Ihan hampaita narskututtaa. Ei hyvä. Hymyilyttää.

harmaa

Tämä päivä on harmaa tai sitten säästöliekillä. Ehkä sitä herää.

Laimenna mut haalista mut poista kokonaan
Ei saa jättää yhtään todistajaa
Tehdään tästä voiton päivä jäljet peitetään
Ja huomenna on toisenlainen sää

~Apulanta: Ei yhtään todistajaa

Turhautuminen

Voipa näköjään olla, ettei missään paikassa ole hyvä olla. Keskustelut ihmisten vastaanottavaisuudesta ja kaikesta muuttuvasta saavat kihisemään sisimmässä. Niin, että on vihjailevasti pakko purkautua blogiinsa, vaikka voisi myös sanoa asioita ääneen. Luulin, että päätin osata sen, mutta enpä osaa. Ainakaan en osaisi hillitä itseäni, enkä enää edes tietäisi mitä puolustaa, tai mistä aloittaa. Välimuodot ovat perseestä.

Musiikki löytyi taas

…ja on kummallista, miten se palauttaa instantteja mielialoja. Onni. Ja sitten pakko, jälleen sama kappale.

I wanna wake up where you are
I won’t say anything at all
So why don’t you slide
. . .

And I’ll do anything you ever
Dreamed to be complete
Little pieces of the nothing that fall
May put your arms around me
What you feel is what you are
And what you are is beautiful
May do you wanna get married
Or run away

~ Goo Goo Dolls: Slide

Run

Aaargh aaargh. Aikataulut ei vaan osaa stressaa ja samalla nauttii siitä kovasti, juoksee, juoksee paikasta toiseen, oltava monessa paikassa yhtä aikaa ja illalla on tunti ylimääräistä. Odotan sitten.

Paaluja

Eilen käytiin katsomassa Miami Vice. Harvinaisen viihdyttävä toimintaleffaksi ja yllättävän eheä kokonaisuus. Toki miehet olivat sankareita ja naiset enimmäkseen avuttomia panttivankeja tai “cover me” -apulaisia. Mutta mitäpä muuta sitä Miami Vicessa? Harmikseni en muista alkuperäistä sarjasta enää juuri mitään. Pitää alkaa subTV-narkkariksi tai hankkia dvd-boksi jostain käsiinsä. Kaikkeen sitä haksahtaa.

Nokialaiseni haksahtaa myös. Siis puhelin. Siitä irtoaa osia. Toistaiseksi en ole löytänyt mitään, mitä silikoni ei paikkaisi. Paitsi pyöränkumiin en uskaltanut kokeilla.

Uusin Parkkis-lehti on kohta valmis. InDesign on ystävä.

Melkein normi-ilta

Vain kerran vuodessa on ropeconconcon. Ja juuri tänään taitavat jäädä kaatajaisetkin väliin. Sekä viisaudenhammas että minä olemme sitä mieltä, että emme jaksa sosialisoitua puolituntemattomien joukkoon juuri nyt. Vaikka olisikin hyvää ruokaa. Ja alastonpainia. Hmm.. mitä jos sittenkin.

Jatkan menestyksekästä pyöränkorjaajan uraani. Nyt ovat ketjut löysällä, vaikka Otaniemestä löytyikin viikonloppuna hädässä olleen neidon pelastanut ritari. Pyöräily olikin kivaa, hyvä niin. Polkiessa voi tuoksutella Venäjän metsäpaloja.

Nyt on kyllä niin, että tältä päivältä blogittaminen taitaa jo riittää.

Pulp

Kylmä, liian pitkä. Silti kaunis, jos nostaa katseensa. Yksin. Miksei, miksei. Ja sitten tähän ei osaa sopeutua. Ja TuumaToimi, heti piti käydä tutustumassa. Liikaa liian vähän, minä en halua jäädä. Väärä jääjä. Ahdistus. Nyt. Anteeksi, en uskaltanut. Askelia. Ei koskaan.

Raskas

Käsittämätöntä, minkälainen määrä tahdonvoimaa tarvittiin, että sain itseni liikahtamaan. Vaikeaa heittäytyä, tukeutua.

Huutoja

Uneni alkavat olla välillä niin painostavia, että hirvittää. Esimerkiksi viime yönä joku söi varvastani ja olin mies. Yritin huutaa ja sain ensin suustani vain kohinaääniä, kunnes huusin oikeasti.

Kuulostaa lähinnä koomiselta, tiedän, mutta kuten unissa ylipäänsä, olennaisinta tunnelman luomisessa on tunnelma. Vaikea selittää, mistä alitajunnan syövereistä ahdistava ilmapiiri nousee. Oikeastaan ei edes halua selittää, tai kuulla selitystä.

Samassa unessa muuten medialaiset räjäyttelivät kuulapommeilla autoja Hämeenlinnan torilla. Juovuspäissään, lurjukset olimme.