Päivä turistina

Tänään olin Helsingissä matkailija. Hetken aikaa kaupunki oli tuntematon ja työmatkat tutut kiintopisteet vain merkityksettömiä kohtia vieraassa ympäristössä – kuitenkin jollekin tässä kaupungissa asuvalle kovin tuttuja ja arkisia. Kuljin Kallion läpi bussissa tunnistamatta kaupunginosaa, jonka rapistuneiden modernien ja arvokkaasti vanhentuneiden talojen profiilit näyttäytyivät vieraiden silmien lävitse. Täynnä elämää, joka ei ole minun.

Kaikki johtunee taas keväästä. Keväästä, harmaan maan paljastavasta auringosta… niin ja ilmasta, siitä suurkaupungin ilmasta. Itä-Eurooppa, Frankfurt am Mainin kadut, Praha ja vesi, kohta Krakovan puisto ja etäinen muisto Pietarista. Kesä odottaa nurkan takana. Ehkä sitten olo on jälleen kotoisa.

Harhapolkuja

Tänään on taas yksi niistä päivistä, kun minussa herää pieni luonnontietelijä. Tai ehkä lähinnä kaipaus sellaiseksi. Tänään humanismi tai edes valtiotietely ei tunnu miltään. Tulkinta on pelkkää sanojen helinää. Tahdon tiedettä! Matematiikkaa! Kovaa fysiikkaa ja todellista ymmärrystä maailmasta!

Nyt on tietysti oikea väli esittää kysymys siitä, kuinka todennmukaisesti luonnontieteet maailmaa tulkitsevat. Yksi plus yksi on nuin kaksi, sillä ykkösen olemassaolo on ehkä kummallisin, maailmanlaajuinen sopimuksenvarainen asia.

Ajatuksia. Lisää viestinnän sillisalaattia, edes. Onneksi on tällaisia opinahjoja meille, jotka eivät koskaan osaa päättää.

Mitä ajattelin eilen

Kummallinen hetki lesbokommuunissa. Olemme kaikki paikalla ja vain me kolme. Lopputuloksena minilettusia ja rastoja ja pyyhitty uuni. Päivä on ollut kummallisen pitkä ja osin toimeton. Yksi kokonainen essee on melkein syntynyt. Mitä on kuollut?

Taivas parvekkeen takana on kauniin värinen. Aamuaurinko kahdeksalta lupaili hellepäivää, huijaten kevätsäässä kuudenteen kerrokseen. Bambun varjo ikkunaa vasten näyttää kovin trooppiselta.

Sytytän kynttilän itselleni. Vuode on tänään liian suuri ja peittoa on kovin paljon.

Kuuntelen Anni Majoria ja ihmettelen sanojen sopivuutta ja riittämättömyyttä. Tää on niin oikein – ei mitään multa puutu.

Mysteeri

Mikähän kumma on, kun koskaan ei opi tekemään esseetä oikeassa järjestyksessä. Prosemma sentään sujui suhteellisen mallikkaasti: lue ensin, suunnittele ja jäsennä ja sitten kirjoita. Miksiköhän essee joka ikinen kerta syntyy aivan päinvastaisessa järjestyksessä? Grr.

Ainakin voi väittää, että tietää mitä pitäisi tehdä. Enskerralsit.

Pari hajanaista ajatusta

Olen jo muutaman päivän ajatellut merkittävän paljon ihmisiä, joita en oikeastaan edes tunne. Pääsiäinen avasi uusia maailmoja. Niistä osa oli sellaisia, joita en haluaisi nähdä saati olla osallisena.

Kummallista kyllä, onnellisena ei ole kovin luova olo. Toiveikkaana on, surullisesta puhumattakaan.

Kohta on kesä. Upottautua järveen nenänpäätä myöten, katsoa ja nauraa, tietää, että ymmärrät.

Tuoksuja

Keväällä Helsinki tuntuu aina hetkisen suurkaupungilta. Ilmassa tuoksuu likaisuus ja pidemmälle ei nää. Kuitenkin tunnelma on ennen kaikkea keväinen; ei syksyisen kolea tai kesäisen painostava.

Valitettavasti nämä tuoksut jäävät nyt hetkeksi taakse, sillä pääsiäisenä kutsuu Pohjanmaa. Tulviikohan se? Ainakin lämpöä luvataan, myös lumisista, putoilevista katoista on uhkailtu.

Liikaa ajatuksia ja intoa, jotka eivät suhtaudu tähän päivään. Eilen ilmaan heitettiin yksi houkutteleva ajatus lisää. It’s now or neverrr…?

Kevät?

Kevät. Eilen sain virallisesti avattua lenkkeilykauden, vaikka aika loisketta vielä olikin. Tänään satoi taas räntää. Nyt se näyttäisi sulaneen jo pois. Talvi saisi antaa jo periksi. Kohta on jo vappu.

Tulevaisuudensuunnitelmat ovat aika villinä tällä hetkellä. Ihan kuin eläisi viimeisiä aikoja jolloin ylipäänsä voi elää ennen jotakin mystistä, ehkä harmaata aikuisuutta. Tai ehkä elämä on sitä, mitä siitä tekee. Ehkä aina ei tarvitse mennä marssijärjestyksen mukaan. Joka tapauksessa, maailma odottaa.