Suomi on kaunis. Talvinen Helsinki tänä aamuna kirpaisi silmiä ja poskia, mutta tuntui hyvältä. Normaalirytmiin palaaminen on hetken epätodellista, mutta paluu on onnellinen. Kaikki hyvin.
Selvitty töihin, siis ensimmäinen etappi takana. Kalenteri on vielä avaamatta ja tulevaisuus hieman avoin. Hyvä olla, yhtä kaikki. Hieno matka, hieno paluu. Hymyilyttää niin, että poskiin koskee.
Viimeinen puoli tuntia. Tavarat pakattuna. Lentokone odottaa, oma sanky odottaa. Normaali elama? Tyot maanantaina. Tarkeat ihmiset.
Kiitos Meksiko. Oli kivaa.
Taxcossa, Mexico Citysta hieman etelaan. Porukan koko on pienentynyt jo viidella, ja huomenna entisestaan. Tanaan viimeista iltaa yhdessa. Sita ja Hennan synttareita juhlistetaan kohta margarita-barissa. Yksi lukuisista legendoista kertoo, etta tama drinkki on keksitty juuri kyseisessa baarissa.
Taxco on kaunis. Vuoristossa pitkin kukkuloita. Valkoisia taloja ja terasseja. Huomenna mennaan kaapeligondolivaunuautollamikasenniminytonkaan viela vahan ylemmas vuorille. Sitten loput hopeat taskuun ja bussimatka kohti Mexico Citya alkaa. Loppu haamottaa. Kummallinen matkan paattymisen tunnelma valtaa taas mielen. Tuntuu oudolta palata toihin ja opiskelemaan. En tieda osaanko enaa. Joitakin asioita on myos ikava. Ruisleipa, sauna, Renkajarven aurinko. Suomi.
Hmm. Rantaelaman kummallisia varjopuolia; palaneet reidet ja yhtakkia myos tulipalo rannan suosituimmassa yokerhossa, jossa olimme kayneet ylikallilla drinkeilla vain hetki sitten. Tulishow tuulisella saalla sytytti olkikaton tuleen, ja se oli menoa. Monikansallinen joukko keraantyi hostellin katolle yolla ihmettelemaan savupatsasta. Toisaalla kansa jatkoi juhlia kaduilla ja rannalla. Outo maailma.
Kenellekaan ei siis sattunut mitaan onnettomuudessa.
Tanaan matkattiin bussilla ja veneella Isla Mujeresiin Cancunin edustalle ihmettelemaan yha valkoisempaa hiekkaa ja snorkkelilasien lapi myos koralliriutan kalaparvia. Kaikkea sita!
Huomenna viimeiset rauniot ja sitten Mèridaan ostelemaan riippumattoja. Sita ennen illalla hostellilla viela suomalaiset lattykestit. Harvoin saa nain lamminta tequilavastaanottoa…
Playa del Carmen. Valkoinen hiekkaranta, turkoosi vesi, loputon maara turisteja. Yhtakkia kaupat puhuvat englantia ja hinnat ovat pilvissa. Mutta aurinko on lammin, valitettavasti tanaan sekin on ollut vahan liikaa pilvessa.
Hostellin seinalta loytyivat kahden ystavan kuvat. Kummallista, kuinka pieni maailma taas onkaan. Joka puolelta nayttaisi loytyvan jotain loytymisen arvoista. Toivoisin voivani nahda kaiken kokonaisena ja jotenkin korvata menetyksen.
Seuraavat paivat kuluvat rannalla. Sitten jaljella muutama paiva Mèridassa, yksi Taxcossa, loppumatka viela vahan auki ja vahan yli viikon paasta lahto takaisin. Aika kuluu pelottavan nopeasti. Samaan aikaan hyva ja surullista.
Vesiputoukset ja vesien kohina korvissa. Voisin katsella loputtomiin ohitse juoksevia vesimassoja, mutta tajuan, etta jotain puuttuu tehdakseni sen. Nyt on enemman juoksuloma. Mutta uimaan ehditaan. Vesi on kylmaa, mutta siihen tottuu pian. Virtausta vastaan on hauskaa uida, kuin juoksumatolla. Eraalla tavalla Renkajoki on silti ihmeellisempi. Suomen kesassa on jotain sanoinkuvaamatonta, vaikka Meksikon talvi valloittaa sekin.
Yo viidakon aanien keskella. Viidakon aanet tosin peittyivat naapurissa olevin hippibongobileiden aaniin ja lopulta vatsataudin efekteihin. Ei onneksi omiin, mutta yo kului valvoessa. Aamu vei kaksi matkalaista sairaalaan ja kahdelle laakitysta. Voimat palaavat pikku hiljaa. Huomenna jaksaa ehka taas kaljaviestia pyramideille. Sen jalkeen kutsuu Playa ja rusketusrajat.
Matka on puolivalissa. Loppu haamottaa.
Vuoristokaupunki vie mennessaan. Ja intiaanien kasityot. Meksiko on hauska maa. Keskella yota mariacheja hostellin sisapihalla, hippimeininki, nuotio, tequilaa, ja eri kulttuurit heiluvat yhdessa humalassa. Sopivan hullua.
Huomenna on toivottavasti lampimampaa, ja paasee vesiputoukseen uimaan. Hihii.
Kasvatan paksumpaa ulkokuorta luokkayhteiskuntaa kohtaan. Alan nauttia meksikolaisesta joukkoliikenteesta. Muutun mestaritinkaajaksi ja espanja on hetki hetkelta helpompaa. Ei viela tarpeeksi helppoa.
Ai niin, ja kohta on rahaton olo. Khihii.
Hola hola. 600 000 asukkaan pieni vuoristokaupunki Oaxaca valloittaa. Erityisen sykahdyttavaa on katsella sita hostellin katolta. Paivan aurinko lopetti hellimisen, mutta yon valot ovat hienot. Mescal maistuu etaisesti suussa edelleen ja meksikolainen ruoka vie kielen mennessaan.
Toissapaivana maailman kolmanneksi suurimman pyramidin huippu. Turismia parhaimmillaan, mutta yhtalailla sykahdyttavaa seista melkein 2500 metrin korkeudessa Meksiko Cityn raikkaasta vuoristoilmasta nauttien. Huomenna lisaa raunioita ja pyramideja ja maailman isoin biomassa eli puu. Sitten matka jatkuu ensin korkeammalle vuoristoon ja sielta kohti viidakkoa.
En osaa sanoa, mita tarkalleen ajatella kaikesta. Pidan Meksikosta. Erityisesti tassa ovat auttaneet kaksi meksikolaista neitosta, joiden kanssa tata paivaa on vietetty. Maasta saa aivan toisenlaisen kuvan paikallsten kanssa. Silti pieni ikava Suomeen.
Tanaan sain kyseenalaisen kunnian nahda meksikon kuuluisimmat rintakarvat. Kavimme siis saippuaoopperastudioilla ihmettelemassa meksikolaista temperamenttia ja vieraanvaraisuutta ja viihdemaailmaa. Kuulemma olivat siis varsin tahdelliset rintakarvat. Hankala sanoa.
Iltapaiva kului enimmakseen busseissa yrittaen paasta taman valtavan kaupungin lavitse. Lopulta paadyimme kummallisten gondolien kyytiin kelluviin puutarhoihin eli lipumaan keskelta kaupungin saasteita loytyvia kanaaleita. Outoa, outoa.
Vastakohtien maa. Tuota fraasia voisi varmasti kayttaa vaikka mista, mutta Meksikossa ne ainakin pistavat suomalaisen silmaan. Suomi on hyva maa, oikeasti. Kumman kauas pitaa taas matkustaa, etta saa naita ajatuksia.
Huomenna matka jatkuu bussilla kohti Oaxacaa ja sita ennen asteekkien pyramideja. Paljon on viela nahtavaa.
Nyt kutsuu Meksiko. Kolme viikkoa. Lento lähtee seitsemän tunnin päästä. Sekavaa. Kuutamo. Kaunis yö ja maa.
You are currently browsing the Little Things vol. 2.0 blog archives for tammikuu, 2006.
|
