Tomorrow never knows about what is today
But that’s okay, yes that’s okay
Cause when I’m running blind and I can’t see
Your light shines down, right down on me
Some people call it luck some people call it fate
But all I know is I’m here today
Bathing in the light that lights my way
~ Spock’s Beard: Shining star
Ulvoin kuuta. Odotin tähdenlentoja. Hetken kaikki tuntui täydelliseltä. Heijastus muuttui todeksi.
Keskellä pimeyttä kuu valaisi minut. Kuvittelin kaikkea veden alle, olentoja rantakaislikon keskelle. Joku seurasi minua, hiekka rahisi. Puiden latvoissa ujelsi, eikä vesi ollut hiljaa paikoillaan. Pelko yritti hiipiä niskavilloihin.
Ehkä kuu olisi aukaissut kitansa ja nielaissut minut. Ehkä järvelle kerääntyvä usva olisi muuttunut koukeroisiksi sormiksi ja vetänyt minut pinnan alle. Ehkä kivien kolosissa asustaisi se muinainen taruolento, jonka nimen olin unohtanut. Ehkä en voisi vastustaa kutsua. Ja ehkä, ehkä kaikki päättyisi.
Tämän tahtoisin näyttää ja opettaa. Kävellä pimeässä peläten aina rantaan asti. Viluissamme. Mitä ajattelit silloin? Mitä sanoja lausuit? Sitten usva oli kosketuksesi. Yötuuli tuoksui sinulta. Miksi tämä maisema aina nostaa tämän mielialan? Miksi tänä kesänä yötaivas sekoittaa mieleni kerta toisensa jälkeen?
Paitsi tällä kertaa en ollut peloissani.
Nyt lainaisin niitä sanoja, ellei se olisi kielletty.
Miten kirkas kuu!
Mieleni lävitse käy
äkkiä toive:
kunpa ensi vuonnakin
eläisin tätä iltaa
~ Saigyo
huoneeni on valkoinen kuin ei mitään
kävelyä lumen päällä kuin emme kävelisikään
me upposimme se ei jaksanut kantaa meitä
sinä sanoit me olemme lähellä kesää
arvasit väärin sinua ei ole enää
~ Verenpisara: Helminauha
Tänä iltana yksi elämäni hienoimmista kuutamoista tuijotti takaisin meren ylitse. Pohdin, josko sen katse olisi arvottava, mutta se ei oikeastaan tainut välittää minusta. Kelmeänoranssissa valossaan olin yhdentekevä, tai sitten kelpasin sellaisenaan. Ei minusta haittakaan ollut.
Nyt, kun olen heittämässä aurinkoa meren ylitse, vajoamaan horisontin taa, onkin ehkä aika kuun palata. Tähdet, tähdet. Teitä odottaen. Luoksenne tahtoisin pois. Rakentaamaansa mereen on niin helppo hukuttautua, mutta tuuli tyyntyy yöksi. Sitten on hiljaista, ei ketään missään. Silloin on pakko kuunnella ajatuksiaan, vaikka ei tahtoisi. Jos hyppäisi tyyneen pintaan heijastuvaan pilveen, ympäröisikö se joka puolelta pehmeällä udulla? Tosiasiassa sekin taitaa olla vain heijastus. Oikeat pilvet ovat niin kaukana, ettei niihin yllä.
Päivä opetti, että ruumiinosia voi ostaa pimeästä pörssistä. Toivottavasti myös uusia sydämiä.
Makasin selälläni laiturilla. Ilma tuntui syksyltä. Pilvet väistivät taivaan keskeltä ja paljastivat tähdet. Maailma pyöri. Hymyilytti ja nauratti. Kolme tähdenlentoa! En uskaltanut toivoa. En saanut katsetta kohdistettua. Se ei haitannut, sillä kaikki päättyy varmasti hyvin. Maailmakin lakkasi lopulta pyörimästä.
Vesi jäi väreilemään hiljaa noustuani ylös. Se kirpaisi, ja vilunväristykset saattelivat matkaani – mutta aurinko oli jo noussut. Se valaisi puiden latvat, aaltojen harjanteet ja minut. Mitä tapahtui tässä välissä, mitä se merkitsi, jos mitään?
Yöllä mietin, oliko Tammi vielä olemassa. Yritin ehkä löytää sitä, mutta en muistanut mitään. Oli vaikea sulkea silmänsä kaikkien ajatusten keskellä. Tänä yönä olisin voinut kirjoittaa surullisimmat säkeeni, ja silti olen onnellinen. Pimeys ja minä. Ei muuta. Sinä ajatuksissa. En tiennyt, mitä vastata. En uskaltanut edes kysyä. Uni ei rohjennut vallata minua, säpsähtelin hereille. Mitä edes kysyisin?
Taas tässä käy näin. Kun tuntuu hyvältä, ei tarvitse kirjoittaa.
En tosin olisi vielä puoli vuotta sitten uskonut koskaan puolustavani Kotiteollisuutta tai käyväni pelottavan usein Hevimestassa… kohtuullisen ironista, nyt.
älä vanno mitään
on matka pitkä, voi käydä mitä vaan
tämä on kuin vieras paikka
voi olla, että eksyn elämään
tai voi olla, että tähän jään
~ Kotiteollisuus: Helvetistä itään
Tässä lisää tulkittavaa ihmisille, joita on heitelty esineillä… ja muillekin ;) Tarjoan ehkä kevyen tulkinnankin; tässä vain tällä hetkellä mieltä nostattavia sanoja ja hyviä muistoja.
Anna minulle kätesi,
anna lupaus huomisesta,
lupaa etten yksin jää tähän,
kylmään elämään.
Tähän päivään jossa kaikuvat patsaiden jylhät äänet,
jossa syntynyt kulkee kuolleena,
etsien hautapaikkaansa. – - –
Mutta minä olen ja elän ja hengitän,
yhtä suurta jumalaa,
elämänhalua.
Sen temppeleinä toimivat kapakat, ilotalot,
markkinat, marketit, kaupunkien värivalot.
~ Kotiteollisuus: Minä olen
Tänään voisi olla viimeinkin se päivä, kun kirjoittaisin tänne asioista niiden oikeilla nimillä. Asioista, ihmisistä, menneistä vuosista ja ajatuksista tulevaisuutta koskien. Mutta ihan vielä en taida siltikään uskaltaa. Kaikki on vielä auki. En tiedä missä asun muutaman kuukauden kuluttua. En tiedä mitä rakastan, tai mitä vihaan. En tiedä teenkö kumpaakaan. Mutta vaikka olo on kuin risteyksellä, on silti niin hyvä olla.
Välillä joku koputtaa taas takaraivooni, ja sanoo, että pitäisi tuntua pahemmalta. Mutta ei tunnu. Tuntuu tältä, näin on hyvä. Kuka näitä määrittelee? En tahdo määritellä, tahdon heittäytyä. Aurinko kasvoilla, salamat ja rankkasade ikkunan takana. Nämäkään hetket eivät koskaan enää palaa.
Sieltäkö, minne minut hukattiin
minä viimein löysin itseni?
Minne päättyy sateenkaari –
sinun sieluusi vai taivaanrantaan?
~ Pablo Neruda, Kysymysten kirja
Eräänä yönä kaikkiin kysymyksiin yhtäkkiä vastataan, hetkikseksi.
Maybe I ain’t used to maybes
Smashing in a cold room
Cutting my hands up every time I touch you
Maybe maybe it’s time to wave goodbye now
Time to wave goodbye now
Caught a ride with the moon
I know I know you well
Better than I
Used to haze all clouded up
My mind in the daze of why it could’ve never been
So you say and I say
You know you’re full of wish
And your “baby baby baby babies”
I tell you there’re pieces of me you’ve never seen – - –
~ Tori Amos: Tear in your hand
You are currently browsing the Little Things vol. 2.0 blog archives for elokuu, 2005.
|
